Laskoksia on Hannele Rantalan ja Kari Soinion yhteisnäyttely. Näyttelyn kuratoi Leena-Maija Rossi.

Kari Soinion ja Hannele Rantalan teoksista muodostuva Laskoksia-näyttely käsittelee muistamista ja unohdusta, muutoksia ja menetyksiä. Erilaiset ajat ja paikat laskostuvat ja lomittuvat näyttelyssä toisiinsa, kuvat kannattelevat muistia tai näyttävät kuinka se pyyhkiytyy pois.

Näyttelyn valokuvat ja liikkuvat kuvat tuovat esiin ikuisia aiheita yksinäisyydestä ja eristyksissä olosta muistamiseen ja traumoihin. Olemme näyttelyryhmänä pohtineet muun muassa sitä, miten peloissaan olo ja pakolaisuus siirtyy sukupolvelta toiselle, ja miten menetykset muuttavat ihmistä. Kahden taiteilijan erilaisista kuvamaailmoista löytyy yllättäviä yhtäläisyyksiä. Kuvissa näkyy ajan vaikutus niin ihmisen ruumiiseen kuin rakennettuihin tiloihin: seinät hilseilevät, hiukset muuttuvat valkoisiksi. Kuolema on läsnä, niin kuin se elämässä on, monin eri tavoin: ahdistavana, mutta joskus myös kauniina.

Hannele Rantala yhdistää toisiinsa valokuvia kahdesta hyvin erilaisesta sarjasta. Ensimmäinen on kuvattu virolaisessa neuvostoajan vankilassa, missä kamera on tutkinut rajattuja näkymiä ja liikkumisen tiloja, valvonnan ja valvomisen paikkoja. Rapistumista, mutta myös värien ihmeellisyyttä. Toinen sarja hahmottaa unenomaista rinnakkaismaailmaa suljetulle vankilalle: maisemia ja tilanteita, jotka muistuttavat elokuvan pysäytyskuvaa. Luonto tulee mukaan kuviin elävänä ja kuolleena, samoin elämää ylläpitävät leipä ja vesi. Karut sellit lomittuvat välillä utuisesti, välillä kristallinkirkkaasti hahmottuvaan yksityiseen maailmaan.

Kari Soinion kuvat käsittelevät perheen menettämisen vaikutusta omakuvaan ja käsitykseen maailmasta. Yhteisen muistin katoaminen ja yksinäisyys saavat henkilökohtaisessa teoskokonaisuudessa yleisiä piirteitä, menetyksen kokemus on inhimillisesti jaettu. Taiteilija katsoo kameraan, meitä katsojia, milloin kuolleille perheenjäsenille tärkeiden asioiden ja esineiden lähituntumasta, milloin hiukan nyrjähtäneistä maisemakuvista tai kodin tiloista, joiden tunnelmassa kuitenkin on jotain merkillistä. Yksinäistä nykyhetkeä esittävien kuvien lomasta löytyy muistumia kauempaa henkilöhistoriasta. Perhekuvien ja kaukaisten kesien kaitafilmien mennyt maailma on yhtä hauras kuin vanhan muistisairaan äidin todellisuus.

Leena-Maija Rossi, näyttelyn kuraattori

Hannele Rantala (s. 1952) on käsitellyt teoksissaan muun muassa identiteetin muotoutumisen, rasismin ja fasismin, ajallisuuden ja katoamisen teemoja. Hän on toteuttanut myös performansseja, joissa häpeän tunne on ollut keskeinen tekijä. Usein teosten lähtökohtana on ollut ihmisten tarve kokea ystävällisyyttä. Rantala sai valokuvataiteen valtionpalkinnon vuonna 2022, jolloin hänen teoksiaan oli esillä Ateneumin taidemuseossa Vuoropuhelua-näyttelyssä.

Kari Soinio (s. 1962) on tarkastellut valokuvataiteessaan erityisesti miesruumiillisuutta. Hän on kuvannut ambivalentisti maskuliinisen ja feminiinisen rajoilla liikkuvaa ”sankarin” hahmoa jo yli kolmen vuosikymmenen ajan. Hän on myös tarkastellut paikan merkitystä identiteeteille, muutoksia ja eriarvoisuutta rakennetussa ympäristössä sekä ajallisuutta valokuvassa. Soinio oli Suomen Valokuvataiteen museon Ideaalin perilliset -näyttelyn (2019) koollekutsuja.

Leena-Maija Rossi (s. 1962) toimii sukupuolentutkimuksen professorina Lapin yliopistossa. Hän on paneutunut tutkimustyössään erityisesti sukupuolen, seksuaalisuuden, etnisyyden, iän ja yhteiskuntaluokan leikkauspisteisiin ja näiden visuaalisiin esityksiin. Hän on kuratoinut näyttelyitä 1990-luvulta lähtien sekä kotimaassa että ulkomailla.

Teoskuva Hannele Rantalan sarjasta Unen ja kuoleman rajalla, 2023.